Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

Näyttelykuulumisia

Kaksi viimeistä viikonloppua on vierähtänyt näyttelyiden merkeissä. Viikko sitten sunnuntaina oli Lahti KV jossa mukana olivat Sylvi ja Stella. Hienoilla esiintymisillä tyttöjen tulokset: Stella Jun EH ja Sylvi Avo ERI/4. Eilen kävimme sitten vuorostaan Turku KV:ssa, mukana siellä Stella, joka esiintyi siellä Hannan kanssa taas oikein hienosti, tuloksena britti tuomarilta Jun EH, hyvällä arvostelulla.   Seuraavaksi meidät nähdään kehässä todennäköisesti toukokuussa Tampere KV:ssä. Toukokuussa toivottavasti kokoonnumme isommalla porukalla Harjavaltaan Shetlanninlammaskoirien erikoisnäyttelyyn, joka on 10.5 sekä ryhmänäyttelyyn samassa paikassa 9.5. Näiden näyttelyiden viimeinen ilmoittautuminen on jo huomenna joten laittakaa ilmot menemään :-)   

A-pennut 9kk

Niin se aika vierähtää, tänään A-pentueen vauhti viisikko viettää 9kk päivää. Pennut tai pitäisikö sanoa jo nuoret koirat ovat saavuttaneet murkkuiän ja voivat vaatia hieman kärsivällisyyttä enemmän omistajiltaan tällä hetkellä. 9kk ikä oikeuttaa osallistumaan näyttelyissä junioriluokkaan ja seuraavaksi suuntaammekin Lahteen, jossa mukana Sylvi ja Stella sekä Turkuun missä kehässä esiintyvät Neymar ja Stella.   Allekirjoittanut itse on ollut keräämässä uusia ajatuksia ja inspiraatiota kahden viikon lomalla (pahoittelut että yhteydenpito on välillä tökkinyt oikein kunnolla) ja kevät näyttää ja tuntuu tällä hetkellä oikein valoisalta.