keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Elsa 4kk

Taas on aika vierähtänyt kuin siivillä sillä Elsa-neiti täytti sunnuntaina jo 4 kuukautta. Kokoa tälle pikku piraijalle on kertynyt 32,5cm ja 5,7kg eli ei ihan pienimmästä päästä, mutta toivottavasti kasvu jää kuitenkin sallittuihin rajoihin.
 

Ensimmäiseen näyttelyynkin lähti ilmo eilen. Elokuussa meidät tullaan ainakin näillä näkymin näkemään Helsingin pentunäyttelyssä. Siellä päästään osallistumaan pikkupentu-luokkaan sillä Elsa on täyttänyt juuri ennen näyttelyä vaadittavat 5 kuukautta.
 
Maanantai-iltana alkoi sitten jo kovasti odottamani kurssi Koirakoutsilla. Elsan kanssa olimme tavoitteellisten pentujen toko-ryhmässä, ja suurin piirtein ennakko odotusten mukaan tunti meni. Ainoastaan seinän toisella puolella innokkaat aksaajat saivat aiheutettua sen verran häiriötä että Elsan keskittymiskyky herpaantui ja vähäksi aikaa pakka meni kyllä melko lailla sekaisin. Jännittävä tilanne aiheutti turhaa haukkumista, mutta eiköhän sekin helpota kun paikka ja tilanne tulevat tutummiksi.
 
 
Tunnilla opettelimme sivulla olemista, noudon alkeita ja kosketusalustaa. Kotiläksynä onkin nyt sitten ahkerasti naksuteltu sivulla istumista sekä istumista. Myös noutoa on hieman pohjustettu. Uusiin tokosääntöihin täytyisi itsekin tutustua hieman perusteellisemmin tässä vaiheessa sillä tavoitteet on asetettu, mutta niistä lisää sitten myöhemmin.
 
Sylvi jäi ns. äitiyslomalle treeneistä heti astutuksen jälkeen ja kyllä on itsellä kova ikävä aksatreeneihin. Elsa pääsi viime viikolla Sylviä vähän kentälle tuuraamaan leikkimisen ja namialustalle lähettämisen merkeissä. Reilut pari viikkoa tässä vielä vierähtää ennen kuin pääsemme käymään ultrassa ja Sylvin tiineys toivottavasti varmistuu, siihen asti Sylvi saa ottaa rauhallisesti ja nautti sylissä olosta ja rapsutuksista.
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaupin pentunäyttelyt 18.-19.8.18

Aleksanteri oli ilmoitettu Kaupin pentunäyttelyihin ja lauantaina tuomarina oli Helin Tenson. Vaikkakin Aleksanteria pisti ampiainen juuri ...