Mitä maksaa...

Nimittäin koiran terveystarkastusten suorittaminen. Aihe on varmasti jollain tavalla hankala, varsinkin kulttuurissa jossa rahasta on aina hieman vaikea puhua, mutta ajattelin asiasta kirjoittaa kun aloin miettiä miltä mahtoi kasvatin omistajista tuntua viime viikolla.
 
Eli järjestin joukkotarkastuksen. Jo pentujen ns. myyntihetkellä olin kertonut että toivon pennulle suoritettavan viralliset terveystarkastukset kun se on riittävän vanha. Kaikki kenelle pentu muutti perheenjäseneksi ymmärsivät asian tärkeyden ja lupautuivat ne suorittamaan. Joukkotarkastuksessa hinnat ovat yleensä hieman edullisemmat kuin jos yksittäistä koiraa lähtee tutkituttamaan ja A-pentueen hinnat olivat seuraavat:
lonkat tai kyynärät pelkästään 160€
lonkat ja kyynärät 180€
polvet 35€
silmät 70€
eli kun tästä ynnäillään yhteen niin tarkastuksen hinnat liikkuivat 250-285€. Ja tämä meni pelkästään eläinlääkäriasemalle. Kennelliitto lausuu kuvat vielä virallisesti ja ennen kuin mikään tulos tulee jalostustietokantaan julkiseksi on omistajan kukkaro keventynyt taas esim. lonkka ja kyynärkuvien lausunta 42€. Eli nopeasti laskettuna alle 300€ ei kukaan tästä selvinnyt. Sen lisäksi jokaiselta kului matkoihin sekä rahaa että aikaa.
 
Kukaan ei varmasti epäile kun sanon että olin todella todella kiitollinen kun osallistumisprosentti oli 100. Kaikki Sylvin ensimmäisen pentueen pennut on tutkittu ja paljon arvokasta tietoa on saatu meille kaikille, niin minulle kasvattajana, kuin omistajillekin sekä tietysti muille kasvattajille, harrastajille, pennun etsijöille.
 
Se mikä minun mieltäni jäi askarruttamaan kun nyt ei puhuta mistään pikkusummista on se että esimerkiksi colliekasvattajien piireissä on yleisempää tapa että pennun ostohinta on hieman kalliimpi mutta kasvattaja palauttaa osan hinnasta kun terveystarkastukset on suoritettu. Onko tällainen parempi ostajan kannalta vai onko sillä merkitystä? Shelttipennun ostohinta on kuitenkin jo 1300€, olen nähnyt pyydettävän jopa 1500€. Onko tähän varaa lisätä enempää palautettavaksi tarkastusten jälkeen?
 
Edelleen toivon kaikilta tulevienkin pentujen omistajilta sitoutumista terveystarkastusten suorittamiseen ja rehellisyyttä silloin kun keskustelemme asiasta. Jos astun hetkeksi pennun ostajan saappaisiin niin en varmasti ole se helpoin kasvattaja mutta toivon ja teen kyllä parhaani sen eteen että kasvatin omistajat tuntisivat että kovasti heistä ja heille myymästäni pennusta välitän myös sen jälkeen kun pentu on uuteen kotiinsa lähtenyt.