Normaaliin arkeen siirtyminen

Meillä on vietetty jo 1,5 viikkoa ns. normaalia arkea kun Kevin, Elmo ja Ringo ovat aloitelleet elämää omissa kodeissaan. Sylvin kanssa on pikkuhiljaa käyty taas treeneissä aksan parissa ja virtaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Nyt keskitytään kunnon parantamiseen ja pikkuhiljaa aletaan taas valmistautua siihen että pääsemme täysillä treenaamaan ja sitä kautta myös kisoihin ensi vuoden puolella.
Sofia on osoittautunut harvinaisen nopeaksi oppijaksi ja sisäsiisteyskin on jo erittäin hyvällä mallilla, tällä hetkellä oikeastaan kaikki pissat ja kakat tulevat ulos. Eipä ole meillä aikaisemmin ollut tällaista pentua. Muutenkin tuntuu tyttö olevan varsina hauska tapaus ja ahne, jopa niin ahne että treenaan sen kanssa aina kun se on syönyt muuten ovat sormet vaarassa.
Tänään lauman vahvistukseksi saapuu Stella, jonka seurasta saamme nauttia jouluun asti, luulen että Sylvin metsälenkkeihin tulee taas enemmän vauhtia kun on kaveri jonka kanssa juosta. Jännä nähdä muutenkin miten lauma toimii kun siinä on mukana äiti ja kaksi eri-ikäistä tytärtä.