Dream-pennut 8 viikkoa

Niin se aika vain taas hujahti ja pennut ovat jo luovutusikäisiä. Sunnuntaina Stella lähti omaan kotiinsa ja on nyt sitten Hannan oma koira. Eilen illalla Jenni eli Tuju muutti omaan kotiinsa Espooseen ja siellä on kuulumisten mukaan sujunut oikein mukavasti.
 
Tuju vielä eilen kotipihassa
 
Perjantaina sitten lähtee Ellie omaan kotiinsa myöskin Espooseen ja lauantaina Ville-Galle Jyväskylään. Aatos muuttaa Saaran luokse kuun vaihteen jälkeen ja Jare etsiin edelleen sitä omaa kotiaan.
 
Kotiin jääkin sitten kasvamaan se kovin odotettu ja toivottu soopeli tyttö eli Sanni, taisin tietää tämän jo silloin kun nimiä pennuille annettiin. Kolmen ässän tilalla onkin tästä lähtien neljä ässää: Sylvi, Sofia, Sonja ja Sanni <3
 
Sanni 8 viikkoa
 
Pentuarki kun vaihtuu normaaliin elämään niin omien koirien treenaaminenkin pääsee paremmin vauhtiin. Sylvillä, Sofialla ja Sonjalla on jokaisella aksatreeniryhmä kerran viikossa ja Sofialla vielä maanantaisin tokoa Koirakoutsilla. Tavoitteena olisi Sofian kanssa päästä kisaamaan niin aksassa kuin tokossakin vielä tämän vuoden puolella.