FI MVA

Vappupäivän vietin tänä vuonna Lahden ryhmänäyttelyssä Sofian kanssa. Alunperin ei ollut tarkoitus tähän näyttelyyn ilmota ketään mutta muutin mieleni ihan viime tipassa, Sofialta kun se viimeinen serti puuttuu ja ainakin vielä oli ihan ok karvassa. Maanantaina sääennusteita katsellessa tuli kyllä mietittyä josko sittenkin jäisi kotiin, mutta reippaana sitä vain aamulla oltiin taas matkalla kohti Lahtea. Näyttely pidettiin raviradalla joten varustuksena oli veden pitävät vaatteet ja kengät, nyt ei hienosteltaisi balleriinoissa. Tuomarina oli Juha Putkonen joka arvosteli sheltit ensimmäisen kerran. Jokaisen koiran arvosteluun käytettiin hyvin aikaa ja mikä parasta koiria liikutettiin kunnolla ja kehäkin oli tähän hyvän kokoinen ja pohja pitävä. Melkoiseen syväjäähän siellä kyllä pääsi, mutta onneksi ei turhaan sillä Sofia sain kuin saikin viimeisen sertinsä ja näin ollen valioitui nyt myös Suomeen. Fiilis oli kyllä aivan käsittämätön, ensimmäinen oma kasvatti oli nyt Suomen muotovalio. Kiitokset kaikille onnittelijoille niin paikan päällä kuin facessakin.

Lahti rn 1.5.2018 val eri/2 sa pn2 sert FI MVA
Flaming Snow's Be The One For Me
"Sofia"