Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2018.

Tuuri Miljoona koira 2018

Kuva
Sunnuntaina oli jo perinteeksi muodostuneen Miljoona koiran vuoro. Omista koirista en ollut ilmoittanut kuin Sofian mukaan että olisi edes joku koira esitettävänä että näyttelyyn pääsisin. Mukaan lähtivät Susanna kera Nitron ja kannustusjoukoiksi Jussi, Juho kera kummityttömme Hilman. Tuomarina toimi Marianne Holm, joka arvosteli sheltit ensimmäistä kertaa virallisessa näyttelyssä. Tuomarista jäi erittäin positiivinen kuva, koirien käsittely oli rauhallista ja aikaa antavaa mikäli koira sitä tarvitsi, esittäjille tuomari oli oikein ystävällinen. Sofian vuoro oli loppupäässä, valioluokkaan oli ilmoitettu kaksi narttua. Sofia sai erinomaisen ja toisen nartun saatua eh:n sijoittui myös suoraan ykköseksi kera sa:n. Paras narttu kehään tuli kolme junnuluokan koiraa, Sofia ja veteraaniluokan voittaja. Junnuja tuomari juoksutti edes takaisin ja ympäri ja kun oli Sofian vuoro pyysi hän kaikki liikkeelle ja pysäytti meidät suoraan ykkössijalle.  Rotunsa parhaan valintaan kehään tuli uros

Kennelpäivät 2018

Kuva
Tämän vuoden kennelpäivää vietettiin 3.6 Lempäälässä SportDogParkilla, mikä tarjoaa hienot puitteet tällaisen päivän järjestämiseen. Kentät ovat sisällä, varustettu agilityesteillä ja ruokailumahdollisuus aivan vieressä Ideaparkilla. Ohjelmassa meillä oli pentuaksaa, jota veti Hanna Lakianperä, rally-tokoa opetti Iekku Pylkkä, itse opastin näyttelyiden saloihin ja pidemmälle ehtineille aksan ratatreeniä koulutti Minna Haapanen. Välissä pidettiin ruokatunti ja lopuksi ohjelmassa oli kahvittelua ja ensimmäistä kertaa kisattiin tietokilpailussa joka sisälsi hyvinkin kimurantteja kysymyksiä :-D Paikalla olivat A-pentueesta Messi, Stella, Roni ja pentueen äiti Sylvi perheineen. B-pentueesta Ringo ja Elmo kera omistajiensa. C-pentueesta Laila, Savu, Ahto ja Myrsky sekä kuvasta puuttuva Viola kera omistajiensa. D-pentueesta Aatos ja Haades, kuvassa myös äiti Stella ja isoäiti Sylvi E-pentueesta paikalla oli Lily perheensä kanssa sekä Aleksanteri on tiete

Tutkimuksia ja astutuksia

Kiirettä on pitänyt ihan hirveästi. Kankaanpäässä vierailimme Ventelän luona C ja D pentueiden koirien kanssa, mukana olivat Savu, Myrsky, Laila koila, Ahto, Sanni, Koda ja Aatos. Tuloksia saatiin vähän laidasta laitaan ja jalostustietokannasta niitä pääsee tarkemmin tutkimaan  TÄÄLTÄ . Suuret kiitokset taas kaikille osallistuneille kasvatinomistajille! Pentusuunnitelmatkin pääsivät taas askeleen eteenpäin kun Milli on nyt vihdoinkin astutettu. Satoja kilometrejä ja pari päivää siinä taas meni mutta nyt saamme jäädä jännityksellä odottamaan mitä sieltä mahdollisesti on tulossa. Lisätietoja löytyy Pentuja-sivulta. Itse olen kouluttanut TamSKilla pentuaksaa ja treenannut Sofian ja Sylvin kanssa kaiken muun lisäksi joten hirveästi vapaa-aikaa ei ole jäänyt. Tämän vuoksi on pentukyselyihinkin vastaaminen vaiheessa, mutta pikimmiten yritän kaikille nyt vastailla. Kennelpäiviä vietimme 3.6 ja siitä on tulossa oma kirjoituksensa, hieno päivä taas kerran, vuoden kohokohta ka