Ja sitten odotellaan

Sekä Sofia että Sylvi on nyt astutettu. Tiistaina ajelimme Sofian kanssa Nousiaisiin ja tapasimme ihanan Rickyn. Astutus onnistui, kiitos Nina ja Tuija.
Eilen oli sitten Sylvin vuoro. Aamuvarhaisella junaan ja matkasimme Ouluun josta Päivi kävi meidät hakemassa Haukiputaalle. Sylvi tapasi Ninon ja pariskunta oli selkeästi luodut toisilleen. Oikein iso kiitos Päiville perheineen vieraanvaraisuudesta, toivottavasti pieniä soopeleita olisi pentulaatikossa sitten helmikuussa.
Sylvi matkusti junassa ensimmäisen kerran elämässään ja oli vallan innoissaan kun ikkunasta näki vaihtuvat maisemat. Paluumatkalla pimeys haittasi ja uni veikin voiton matkakumppanista.


Olettehan kaikki huomanneet joulukalenterin kennelin Facebook sivuilla. Ihanat kasvatinomistajat ovat ahkeroineet ja ilostuttavat meitä jouluun saakka.