torstai 31. heinäkuuta 2014

Helmi treenaa - Luoksetulo

Mielen sopukoissa on kytenyt ajatus juttusarjasta nimeltä Helmi treenaa palvelemaan uusia kasvatin omistajia. Tässä juttusarjassa tulen käsittelemään asioita joita voit treenata pentusi kanssa ja esimerkki koirana toimii tosiaan Helmi.
 
Aloitamme niinkin tärkeällä asialla kuin luoksetulo. Tämä on mielestäni se asia joka jokaisen tulisi opettaa koiralleen sillä joskus voi käydä niin että toimiva luoksetulo pelastaa koirasi hengen.
 
Pienen pennun kanssa harjoittelu aloitetaan niin että pennun kanssa oleskellaan ulkona. Pentua houkutellaan tulemaan luokse kääntymällä vähän pennusta pois päin samalla iloisesti pentua kutsuen. Kun pentu saapuu luokse se palkataan namilla sekä ylitsevuotavilla kehuilla niin että pentu tuntee olevansa maailmankaikkeuden hienoin yksilö. Tätä toistetaan säännöllisesti ja muistetaan palkata aina kun pentu tulee luokse. Jos käy niin että pentu ei tulekaan vaan jatkaa esimerkiksi maan haistelua, lähdetään juoksemaan pennusta pois päin samalla oikein innokkaasti kutsuen pentua.
Yksi tärkeä asia mikä täytyy muistaa on myös se ettei kytke pentua aina remmiin kiinni kun on kutsunut sen luokse, pentu nopeasti oppii ettei kannata mennä luokse koska sitten joutuu kiinni.
 
Luoksetulo harjoitukset on hyvä aloittaa heti kun pentu saapuu kotiin. Pennulla on vahva laumavietti eikä se mielellään ole erossa laumastaan, tätä on siis hyvä hyödyntää. Metsässä voi leikkiä pennun kanssa piiloleikkiä menemällä piiloon kun pentu pysähtyy haistelemaan jotain ja kutsumalla sitten oikein iloisesti pentua. Aluksi kannattaa mennä helppoon piiloon niin että pentu saa nopeasti onnistumisen kokemuksia ja näin harjoittelu on siitä kivaa ja mielekästä. Samalla pentu oppii myöskin että on sen tehtävä seurata missä emäntä/isäntä menee eikä toisin päin, näin koiraa pystyy aikuisenakin ulkoiluttamaan turvallisilla alueilla vapaana.
 
"Tänne"
 
Myöhemmin palaamme luoksetuloon vielä uudestaan ja käymme läpi mitä luoksetulo-liike pitää sisällään toko-kokeessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

FI MVA

Vappupäivän vietin tänä vuonna Lahden ryhmänäyttelyssä Sofian kanssa. Alunperin ei ollut tarkoitus tähän näyttelyyn ilmota ketään mutta muu...