Sheltin turkin hoito

Seuraavassa kerron hieman sheltin, ja sama pätee myös pk.collieenkin, turkin hoidosta. Sheltin turkki koostuu pohjavillasta ja pitkästä peitinkarvasta. Kaulus on runsas ja eturaajat ovat runsas hapsuiset, takaraajoissa on kintereen yläpuolella paljon karvaa muodostaen ns. housut. Koiraa ei tarvitse pestä ns. varmuuden vuoksi vaan vain silloin kun siihen on tarvetta, kurakeleillä riittää tassujen ja mahanalusen huuhtelu vedellä.
 

Karvan harjaamisesta on hyvä tehdä rutiini joka toistuu viikottain. Näin se ei ole koiralle epämiellyttävää ja takkuja ei pääse syntymään. Kuvassa on välineitä joita itse käytän harjatessani koiramme. Suihkepullo on hyvä karvan kastelemiseen. Kuiva karva katkeilee helpommin ja irtokarvat leviävät ympäriinsä. Kuvassa vasemmalta lähtien löytyy karsta, jota käytän vähiten, näyttelyissä esim. kinnerkarvojen harjaamiseen. Seuraavana kaksi Roger Para merkkistä harjaa. Nämä ovat suosittuja sheltti ja collie ihmisten keskuudessa. Viimeisenä tavallinen harja, jossa pitkät piikit pyöreillä päillä. Tällä irtoaa pohjavillakin hyvin.
 
Tassujen karvat on hyvä siistiä leikkaamalla ne saksilla tassun muotoa mukaillen. Tarkoitukseen soveltuvat esimerkiksi kuvan kaltaiset sakset.
 
 
Tassukarvojen ollessa lyhyet koira tuo vähemmän likaa sisälle.
 
Kynsien leikkaaminen kannattaa ottaa myöskin mukaan viikottaisiin rutiineihin.
 
 
Pienen pennun kynnet leikkaan aluksi aina ihan tavallisilla ihmisten kynsisaksilla. Kynsien kasvettua vahvemmiksi siirryn koirien kynsisaksiin, joissa tykkään kuvan kaltaisista vahvemmista saksista joista saa kunnollisen pitävän otteen.
 
Harjoissa ja kynsisaksissa kannattaa panostaa kunnollisiin välineisiin. Näin ne säilyvät käytössä hyvinkin pitkään. Harjaksi kannattaa valita sellainen mikä on omaan käteen sopiva, eläintarvikeliikkeissä on nykyään yleensä hyvät valikoimat.